VALMENTAJAN AVULLA


Kaikki on mahdollista tänään, huomenna ja tulevaisuudessa!

Motivaatiota ei voi ostaa, se syntyy omista arvoista ja kasvaa tulosten myötä. 

Riittää kuitenkin, että tahdot muutosta ja uskot mahdollisuuksiin. 

Pohditaan sinulle sopivat tavoitteet ja avataan uusia ovia.

TEHDÄÄN MUUTOKSIA YHDESSÄ?


Miksi palkata valmentaja?

  • Valmentaja näkee kaikissa potentiaalia ja kaivaa esiin jokaisen vahvuudet.
  • Valmentaja ohjaa oikeaan suuntaan, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa.
  • Valmentajan kanssa asetetut tavoitteet sitouttavat projektiin. 
  • Valmentajalta saa tärkeäitä neuvoja ja tukea eteen tulevissa haasteissa. 
  • Valmentajan räätälöimät yksilölliset ohjeet auttavat kehittymään tavoitteiden mukaisesti.

Harjoittelu tekee kaikista mestarin!

PALVELUT

Syöminen on jokaiselle yksilöllinen ja henkilökohtainen asia. Syömiseen liittyy usein mieltymyksiä, vakaumuksia, tunteita ja terveydellisiä seikkoja.

Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa syödä terveellisesti, mutta tiettyjä asioita tulee kuitenkin ottaa terveyden kannalta huomioon ruokavalioita suunnitellessa. 

Suunnittelen yksilölliset ravinto-ohjelmat aina asiakkaan toiveita ja tottumuksia kunnioittaen.

Pitkäkestoisia tuloksia tehdään kuitenkin myös oppimalla uutta. Lisäämällä tavoitteita tukevia elementtejä arjen ruokailutottumuksiin muodostamme uusia terveellisiä elämäntapoja.

Kiinnitän myös huomiota psyykkisten tekijöiden vaikutukseen syömiskäyttäytymisessä ja pyrimme yhdessä oppimaan pois terveydelle haitallisista tavoista.

Lue lisää...

Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta liikunnan harrastamisesta tai voit olla vuosia kilpaillut urheilija. Laadimme yhdessä haluamiesi tavoitteiden mukaiset yksilölliset liikuntasuunnitelmat sekä niitä tukevat treeniohjelmat. 

Ei ole myöskään yhtä ja oikeaa tapaa liikkua. Liikunnassa tärkeintä on liikunnan ilo ja ajatus siitä, että on mukavaa lähteä harrastamaan.

Liikuntasuunnitelmaa tehdessä otan aina huomioon asiakkaan toiveet ja tavoitteet. Lisäksi kiinnitetään huomiota kokonaiskuvaan, jotta harjoittelusta ja arjesta palautuminen tukisi kehitystä.

Lue lisää..

Aloita matka kohti tavoitteitasi nyt